2008 JUTUT > Almuja taivaalta tai WINDFALL - tuulen tuomaa / tämäkin yhä totta - pahentuneena tilanteena!



Almuja taivaalta tai WINDFALL - tuulen tuomaa / tämäkin yhä totta - pahentuneena tilanteena!

On suorastaan surkuhupaisaa kuinka meitä hööpötetään! "Windfall"-vero yritetään saada kuulostamaan hienolta, vaikka kyseessä on englanninkielinen pilkkanimi energiayhtiöiden "välistävetoveroille" - tuulesta tipahtanutta - ilmasta ilmaista - rahaa!

Olen koko edustajakauteni puhunut tästä asiasta - mutta KEPUkin on ollut niin hölmö, että on sallinut esimerkiksi FORTUMin vetää välistä osakkeenomistajille ja johtajilleen valtavat satojen miljaardien voitot - MILJAARDIEN VOITOT - ANSIOTTOMASTI!

On selvää, että Kokoomus haluaa rahaa! Tai sen taustavoimat - ja siksi Katainen on paljastumassa juonen konnaksi. Myös vihreät ovat säälittävällä "city-naisellisella" kaiken-estämispolitiikallaan aina valmiita RANGAISEMAAN KANSAA!
Sillä ei kyseiset välistävedot - "tuulen tiputtamat voitot" ainakaan kannusta KULUTTAMAAN VÄHEMPÄÄ SÄHKÖÄ?

Sillä mitä vähemmät sinä ja minä - kansalaiset kuluttavat - sitä enemmän on FORTUM-pomojen nostettava "välistäveto"-maksuja! Voi kusetettua kansaa!
Ja voi tähän liittyvää naisellisen tunneälyn jo kohta kokonaan korvannutta (opiskelevan)nuorison uutta "lesbologiikkaa"- siitä lisää toisaalla!


Takaisin