KIRJAT > Helkavirsiä III



Helkavirsiä III

P. Olavi "Veltto" Virtanen

RAHA-RUOTUS

- kalevalamittaisesta runokokoelmasta "Helkavirsiä III"

(Osuuskunta Kustannus Pegasos, Tampere 1995)

Tämän runon tekijä luki eduskunnan puhujapöntössä edustajauransa ensimmäisen puheen yhteydessä, tuijottaen intensiivisesti milloin edellisen hallituksen valtionvarainministeriä Iiro V:tä, milloin rivikansanedustajana eturivissä istunutta Esko A:ta. Runo syntyi 90-luvun alussa ensimmäisen sotienjälkeisen "oikean" oikeistohallituksen ikeen alla. Vähän totanoin niinkuin Eino L. aikoinaan sortovuosina ensimmäisiä helkavirsiään runoillessaan..

Asui ahnas ansassansa,
Hallissansa halla-silmä
Ruotus röyhkeä isäntä,
raha-rampa rumamieli
noilla Pohjilla perillä,
Lakeuden laitumilla
keskellä väen kehuisan,
Isäntänä Imar-kansan.

Sille sanat suuhun saattoi,
luulot halvat luulotteli
äidin kieltä kierotessaan,
emon omaa omimalla
muuttamalla merkitykset,
sanat solmuun sotkemalla
pitimiksi oman päänsä,
oman vallan vakuudeksi,
oman varan varmuudeksi.

Omat valat vannottaen
maata isäin kaupitteli,
oman isän, toisen isän,
jotka itse työnsä teki
taistelivat taistelunsa
sodat kävi, rauhat solmi:
sitä möi nyt myydäksensä
valehteli varaksensa
kaiken kauniin kukistaen
eväsi ehon elämän
lannistaen liikkeen laajan
Mielen maahan madaltaen
Oravilla ostaessaan
rakastellessaan rahalla.

Raha-raiska, rujomieli
se on vartija varakas
komentaja koirakansan,
joka kaikkea kalasti
katiskalla kalsealla,
ryöstäväisellä rysällä,
verkolla verottavalla,
Otavalla virran täyden
otti tulon tukkimalla
etenevän estämällä
kuulun kulun kuittaamalla
salpaamalla saapumiset.

Juotti juonet juovuttavat,
syötti syötit, saatti sanat,
käytti keinot kehnontavat
noin on pettäen pelissä,
kisailussa kavaltaen
vallan lumo-loruilulla,
korukieli koukeroilla;
mairitellen mallillansa,
muotillansa muikistellen
kuin ois vapaata valinta,
mahdollisuus miestä myöten
- kaikki samaa vankityrmää,
sielu selliä sinistä.

Sotaisasti kansaa kosi
avuksensa mies aneli:
"Kauhut, uhkat, pelot, kammot,
ulkoa ne kaikki tulee
raaimmaiset rajan takaa
vaarat aina vaanivaiset.
Paha aina palkkanamme,
jollemme me vastaan nouse
noita vieraan noituuksia,
saatanoita samaaneja,
jotka kaltoin kohtelevat
meitä haukuin halveksivat,
vihoittavat voimallansa;
heitä vastaan, pahaa vastaan,
niin me parhain yhtä oomme!"

Näin on aikansa osasi,
syövytteli sydämettä,
järjellänsä järjesteli
ilman tunteen tuulahdusta,
tukahdutti tuli-sielut,
kielsi ilon kipinätkin
mainitessaan maan parasta
tekojensa pontimeksi,
syiksi muka niin syviksi,
oikeaksi ollaksensa
ilman mitään sen enempi

- itse enin pelätessään
uniensa ennustusta,
toteenkäyvää tulemista,
nousemista noutajansa
takaa tahratun totuuden,
alta kylmän kyllyytensä,
joka sairaan saalistajan
harhoihin omiin hajottaa,
riekaleiksi rikki repii
mielen muutkin saastuttaneen
kostavalla kovuudellaan
perintönä ihmis-pelon;
mitä isot, sitä pienet.

Maailmainen maho-aika
lahoaika laitimmainen
kuolonaika alimmainen
kalseassa Kalmalassa
sairaan mielen saastuttama
viekoittama vika-kielen,
armottoman ahneen aika
kieron kateen kyttösilmän
vinoleuka, viiruhuulen,
jäykkä-niska jäkättäjän.

Ei enää, eikä enempi !

Riite rinnan riittänevi,
pinta puhein pidätetty
itsen tuntoon tulematta,
sydänäänten ärjymättä,
sykkimättä syvimmäisten.

Uusi aamu uusin uksin
ovin kovin korkeammin
jotta mahtuu maailmalle
sekä pienin että suurin
vaikka toistensa olalla,
haaroin auki hartioilla,
paankin päältä, ylipäänsä
sivuilta ja keskeltäkin,
ulkoa ja sisimmästä
- naama auki, nauravana!


Takaisin