ARKISTO > YLE-KESKUSTELU AIKOINAAN



YLE-KESKUSTELU AIKOINAAN

Ekologisen Puolueen sitoutumaton yksimiehinen Eduskuntaryhmä Virtanen osoitti joustavuutensa lauantaina 24.5. Maailma Kylässä -festivaalin yhteydessä eduskuntatalon portailla pitämässään "myötämielen osoituksessa".

Ryhmään kuului tällä kertaa myös nelimiehinen "uuden kansanmusiikin" superkokoonpano: Kansantaiteen Keskuksen (entisen Kansanmusiikki-instituutin) johtaja ja nykyinen Kalevalaseurankin puheenjohtaja Hannu SAHA ja Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston professori Heikki LAITINEN kanteleineen sekä heidän tähtioppilaansa Arto JÄRVELÄ mandoliineineen ja Kimmo POHJONEN haitareineen. Meno oli (sha)maanista ja hypnoottista yleisön vähyydestä huolimatta!

"Mielenosoituksen" ensisijainen tarkoitus oli vain tervehtiä ja kiittää Maailma Kylässä -tapahtumaa siitä, että alkuvuodesta saatu tieto sen tulosta eduskuntatalon edustalle on inspiroinut kansanedustaja Virtasta ja ryhmäsihteeri Walleniusta pitkin kevättä pohtimaan toisaalta kansankulttuuria ja vaihtoehtokulttuuria ja toisaalta valtakulttuuria ja kaupallista kulttuuria sekä sitä, miten eduskunta voisi niihin vaikuttaa. Ennen pitkää päätettiin laajan alueen käsittely rajata yhteen keskeiseen mediaan, radioon. Seuraavassa muutama poiminta Virtasen ja Walleniuksen teemoista, joista he lauantaina puhuivat ja jotka toivottavasti tulevat syksyllä debattiin myös eduskunnassa, jos ja kun Virtasen yleiskeskustelualoite menee läpi.

"Tämän päivän ääniradiollekin on tyypillistä, että mielikuvia ja todellisuutta hallitsee vain ja ainoastaan kaupallisuus. Sehän on ymmärrettävää, koska valtaosa radiokanavista on kaupallisia - niiden täytyy tuottaa omistajilleen voittoa ja sillä siisti. Mielenkiintoinen yksityiskohta on kuitenkin se, että meillä on muutama ei-kaupallinen radiokanava, joiden omistaja olemme me, kansa, ja joita me kansanedustajiemme välityksellä valvomme - joten tässäpä saattaisi sittenkin olla mahdollisuus vaikuttaa ns. mediatodellisuuteen.

Lähtökohta ainakin Virtasella on se, että on se mukavaa, kun meidän oma Yleisradiomme on selkeästi paras kanava mm. monikultuurillisuuden tunnustamisen kannalta, mutta nyt saattaisi olla oikea aika ryhtyä rohkaisemaan Yleisradion poikia ja tyttöjä entistä ansiokkaampiin suorituksiin.

Ainakin lehdistössä, esimerkiksi Hesarin kulttuurisivuilla pari viikkoa sitten hyvinkin näyttävästi, on viime aikoina yhä enemmän alettu pohtia sitä miten kaupallisuus ja kilpailu on viime vuosina yhdenmukaistanut ja kaventanut KAIKKIEN, myös Yleisradion radiokanavien musiikkitarjonnan skaalaa. On kuultu yhä enemmän ihmettelyä siitä, mihin suppeiden soittolistojen ja tietokoneohjauksen hallitsema tarjonta ennen pitkää johtaa, ja kuuluuko se ylipäänsä sellaiseen kuvioon kuin demokraattisuuden ja kansanvallan pohjalle rakennettuun radioyhtiöön kuin Yleisradioon, jonka selviä valtteja nykypäivän kilpailutilanteessa ovat muunmuassa se, että se EI syydä loputtomia mainoksia, ja etenkin se, että se yhä pystyy vetämään puoleensa radiomaailman todellisten tekijöiden eli toimittajien parhaimmistosta leijonanosan.

Virtanen toivoo, että eduskunta kävisi ainakin yleiskeskustelun Yleisradion asemasta, sillä vaikka varsinaiseen ohjelmapolitiikkaan puuttuminen ei eduskunnan asia olekaan, on sillä kansan edustajana tärkeä rooli asenteiden ja arvostusten heijastelijana. Haluamme kansan keskustelevan ja edustajiensa kautta ilmentävän mm. sitä, että haluammeko me meidän oman radiomme kilpailevan meistä kuulijoista samoilla ehdoilla kuin kaikki muutkin asemat. Viime aikoinahan on tullut selväksi, että Yleisradiossa ollaan nykyään ansaitusti tyytyväisiä siihen, että ei-kaupallinen radio on pitänyt ilahduttavan hyvin pintansa kilpailussa kaupallisten kanavien kanssa, mutta monet kuuntelijat eivät ole voineet välttyä siltä tunteelta, että Yleisradio on ryhtynyt tähän kilpailuun ja sen sanelemien keinojen käyttöön ilman että omistajien ääntä, kansan ääntä on kuunneltu riittävästi."

Virtanen haluaakin kysyä kaikilta, että haluammeko me pelkästään asemia, joissa toimittajien asenne on se että "minä soitan tämän levyn koska kuuntelijatutkimusten ja myyntitilastojen perusteella minun on pakko soittaa tämä levy" vai haluaisimmeko sittenkin kuulla enemmän musiikkia pohjalta "minä soitan tämän levyn, koska rakastan sitä ja koen sen tärkeäksi."

Tähän teemaan nivoutuu kiinteästi lauantaina kuullun kokoonpanon edustama ilmiö, sillä Sahan, Laitisen, Järvelän ja Pohjosen kaltaisten miesten (ja esimerkiksi Sari Kaasisen, Maria Kalaniemen ja Sanna-Kaisa Liedeksen kaltaisten naisten) ansiosta on vanhaan ja vankkaan suomalais-ugrilaiseen musiikkiperinteeseen pohjautuva "luomumusa" antanut niin musiikin tekijöille kuin kuuntelijoille runsaasti mahdollisuuksia puhua rakkaudesta, mutta nykypäivän tylyä mediamaailmaa kuvaa se, että nykykansanmusiikin rohkaiseva esimerkki ei kovinkaan paljon huomiota osakseen saa.

Tähän teemaan taasen nivoutuu se, että Velton mielenosoituksen johdosta lähetetyt lehdistötiedotteet eivät juurikaan mediakynnyksiä ylittäneet, joten arvovaltaiselle "keikkapaikalle" ei kovin moni tiennyt tulla. Virtanen ja uudesta aluevaltauksesta innostuneet säestäjät eivät antaneet tämän häiritä, vaan esittivät valikoituja otteita Velton muutaman vuoden takaisesta, Kalevala-pohjaisesta Sammas-ohjelmistosta antaumuksella. Soitossa väreili huomattavan ugrilainen, shamanistinen ja hypnoottinen tunnelma ja Velttokin innostui pistämään parastaan sillä seurauksella, että keikan jälkeen kaikkien osallisten yhteinen mielipide oli, että eduskuntaan pitää päästä uudestaan keikalle esittelemään aitosuomalaisen musiikin hengen voimaa.


Takaisin