ARKISTO > Kuka ymmärtää politiikkoja?



Kuka ymmärtää politiikkoja?

Vanha totuus on, ettei vallanpitäjien fraasipuheita ja ympäripyöreitä latteuksia tahdo ymmärtää - sillä he haluavatkin puhua "hienosti" - käyttää sellaista kieltä, että heillä muka olisikin asiaa!
Kun n. 10 vuotta sitten Eduskunnassa toin kyseisen valtapelin ja asian julki selkeästi, niin joku valtapuolueellinen keksi minua vastaan tänäkin päivänä valitettavan yleisen mitätöintikikan,jota sovelletaan niin lapsiin kuin nuoriinkin, joilla on jotain OIKEAA sanomista: "Ole hiljaa, ei tota kukaan ymmärrä!"

Olen ollut pitkälti sen tähden suosittu terapeuttina ja maailmanparantajana, että olen selkeyttänyt sitä kieltä mitä oman ammattikuntani psykologitkin käyttävät. Olin juuri kouluttamassa Talin Ballmasters-turnauksessa salin täyttä keilaajanuoria, jotka kiittivät siitä että hurjalla huumorilla ja selkeällä kielellä pystyn kertomaan VAIKEISTA ASIOISTA. Samalla pitkäaikaisin psyykattavani Kimmo Lehtonen teki keilailuhistoriaa voittamalla kansainvälisesti arvostetun ja isännöimänsä turnauksen.
En ole lähtenyt "rahastamaan" ammattitaidollani vaan olen hyväätekevän suomalaisen psykologian asianajaja, joka pyrkii auttamaan ihmisiä hädässään. "HELP!" niin kuin The Beatles sen John Lennonin suulla ilmaisi. Mutta Suomi on pieneksi maaksi harvinaisen täynnä PUOLUEELLISUUTTA, ja siksi hyvät asiat helposti vain fraaseina otetaan omaan käyttöön - ja alkuperäinen asia leimataan pahaksi! Voitte kuvitella, kuinka paljon alkaa löytyä "muka perussuomalaisia", jotka vanhoilla fraaseilla alkavat iskeä "Velttoa". Isot puolueet saavat Mediassa tilaa, ja he käyttävät sitä aina pienten epäilyttäväksi tekemiseen - koska pelkäävät! Siksi he käyttävät alhaisinta ja panettelevinta roskalehtipsykologiaa,levittelevät juoruja ja "hajoittavat" rivejä. Kimmo Kiljusen sanoin kyseessa on "vanha poliittinen metodi".

Isot puolueet, suomalainen valtaeliitti ja pari poliittista toimittajaa keksi vastaiskun minua ja MINUNLAISIANI kohtaan: "Ei kannata kuunnella kun siitä ei ymmärrä mitään".

OLEN KAUAN SANONUT JA PERÄNNYT, että "tuokaa kansanedustajat ja muut vastustajat esiin rehellisesti epäselviä kohtia puheestani, kerro Pian Viitanen, mitä et ymmärrä?" Mutta EI Vastausta!? NO REPLY! Sillä kyse on vain ikivanhasta kikasta lasten, nuorten, opiskelijoiden ja osaltaan eläkeläistenkin OIKEAN ASIAN MITÄTÖIMISEKSI! Kyse on vallanpitäjien halveksunnasta ja pelosta, ETTÄ JOKU KUULISI ja KUUNTELISI! Kuten Jeesuskin muistutti: "jolla korvat on se kuulkoon!"

Pienten puolueiden ja muiden sorretussa asemassa olevien pitäisi NÄHDÄ ISOJEN PELIN LÄPI! Ei ainakaan lähteä siihen mukaan. Sillä isot puolueet hallitsevat Mediaa, haalivat toimittajia riveihinsä, koska toimittajat osaavat sanankäytön
ja psykologisen kikkailun. Olen aina toivonut, että suomalaisten korkea koulutustaso alkaisi näkyä juuri toimittajien työssä - ja psykologien! Että AUTETTAISIIN ja PUOLUSTETTAISIIN IHMISIÄ, eikä vain opituin keinoin heikennettäisi henkisen ja psyykkisen hyvinvoinnin laatua. KYLLÄ KANSA TUNTEE!


Takaisin