ARKISTO > Opiskelun ja opiskelijoiden halveksunta/ Demokratia ja psykologia



Opiskelun ja opiskelijoiden halveksunta/ Demokratia ja psykologia

Opiskelijoita vastaan käytetään "aversio"- eli inhopsykologiaa - luvataan ja luvataan - eikä anneta mitään. Viimeksi opintotukea on korotettu 14 vuotta sitten! Alkeellisellä psykologisella käsittelyllä saadaan opiskelijat jättämään myös äänestämisen, koska "päättäjät joka tapauksessa pettävät".
Samalla poliitikko saa hyvityksen omille alemmuuskomplekseilleen keskeneräisyytensä suhteen,kun voi pitää "opiskelijoita tyhminä". Toki monen päättäjän kannattajissa on suurin osa samankaltaisia "kateellisia", jotka ovat jättäneet potentiaalinsa toteuttamatta.

EIKÄ HALUTAKAAN TUNTEA - romanttisoidaan opiskelua liikaa, ja siksi myös nykykäytännön tuhoisuudella kadehditaan!

Psykologian ja psykologien luulisi kohta jo saavan "mittansa täyteen". Sekä "terapia-käsitysten" sotkemisesta, että ihmisten "lääkkeille pakottamisesta"- ja opiskelijoiden ja kansan manipuloinnista halpamaisten, jopa raukkamaisten media-suggestioiden kautta.
Psykologian lähes kaikkia löydöksiä käytetään - ihmistä vastaan. Ainakin siinä miten käsitetään aidosti demokraattinen, rehellinen ja henkisesti hyvinvoiva ihminen. Tässä yhteudessä jopa "onnellisuus" on suomalaisessa keskustelussa typistetty "maallisemmaksi" käsitteeksi. Tällä pikku onnellisuudella ostetaan iso osa kansaa "puolelle" - puolueelliselle puolelle - sillä "puoluellisuus" eli asioiden vääristely on samaa kantaa kuin "puolesta". Ja "puolueellistenpuolesta" on aina - muilta pois!

Opiskelijoiden tilannetta kurjistaa sekin, että heidän joukossa on jo lapsesta aivopestyjä pikku aikuispoliitkkoja, jotka tekevät "vasten mielistä" myyräntyötään ja muita pahojaan taustainkvisioittensa pillin mukaan. Usein juuri lapsuuden traumoja ja mielenterveysongelmia hyödyntävät Kepun ja kristillisten kaltaiset "puolueelliset". Siis jotkut ovat "vakavasti ja syvästi" koukussa jo lapsesta. Toki moinen inhottaa fiksumpaa opiskelijaa! Ja ne lupaukset - jatkuva pettäminen - eli nykypolitiikka jakaa "pettämisen vastuun".
Näin eri puolueiden "keskeneräiset" ja huono-omatuntoiset" voivat tasapuolisesti pestä kätensä opiskelijoiden ongelmien tahallisesta laiminlyönnistä!

Opiskelu ja tieto on todellinen uhka tälle FORTUM-AJALLE, jolloin valtaanpäässeet HOKEVAT AIVAN TOISTA KUN TAPAHTUU!

Jokainen tietää, että viime aikoina on satanut enemmän kuin koskaan - jqa silti nämä päättäjien siunauksella hallitsevat (opiskelijoiden rahaa välistä vetävät) johtajat hokevat: "sähkönhinta alenee,kunhan vain vesivarastot täyttyvät!"

Valehtelu ja manipulointi on niin läpinäkyvää, kavereille rahanjärjestäminen niin silmiinpistävää ettei koskaan. Ja samaa aikaan kansanedustajien omat palkat ovat nousset kaksinkertaisiksi kahdessa kaudessa! Ja avustajat ja poliittiset sihteerit ja kaikki ne puolueelliset työpaikat euro-koneistossa!

Ei ihme että opiskelijat halutaan hiljentää - viedä heidän ihmisyytensä ja itsetuntonsa - tehdä heistä - KÖYHIÄ! Jolloin heitä voi "onnellien ja hyvinmenevä kansanosa HALVEKSIA! Kiitos päättäjät - jo alkaa tyhminkin tajuta- JA VIISAIN!

P.S. Pyydän tässä anteeksi "sekaannusta", joka joillekin on tullut kun olen eri vaalikoneissa KANNATTANUT sekä opintorahan että opintolainan määrien korottamista! Haluan, että opiskelijoiden asemaa parannetaan myös opintolainoin, eli korot mahdollisimman pieniksi ja valtiontakaamiksi - kuten omana varsinaisena opiskeluaikanani. "Kannattaahan" muukin lainanotto, kun sitä halvalla saa, niin miksei opintolainankin! Kaiken sen muun asemanparannuksen päälle.


Takaisin